ROUVA SOLNESS. Niin?
HILDE. Saanko minä olla hetkisen tässä luonanne?
ROUVA SOLNESS. Kyllä, mielelläni, jos haluatte.
(Hilde siirtää taburetin nojatuolin luokse ja istuutuu.)
HILDE. Ah, — tässähän paistattelee päivää kuin kissa.
ROUVA SOLNESS (asettaa kätensä kevyesti Hilden niskalle). On kilttiä, että tahdotte olla minun luonani. Minä luulin, että Te olitte menossa sisään mieheni luokse.
HILDE. Mitä minä hänen luoksensa?
ROUVA SOLNESS. Auttamaan häntä, ajattelin.
HILDE. Kiitokset! Muuten ei hän olekaan sisällä. Hän on tuolla työmiesten parissa. Mutta hän näytti niin häijyltä, etten uskaltanut puhutella häntä.
ROUVA SOLNESS. Oh, pohjaltaan hän on niin lempeä ja helläsydäminen.