HILDE. Miehenne on kertonut minulle.
ROUVA SOLNESS. Minun kanssani puhellessaan koskettelee hän harvoin niitä asioita. — Niin, saatte uskoa, että minä olen kokenut elämässäni enemmän kuin tarpeeksi kovaa, neiti Wangel.
HILDE (katselee säälien rouva Solnessiin ja nyökkää hiljalleen).
Rouva Solness-raukka. Ensin Teiltä paloi —
ROUVA SOLNESS (huoaten). Niin, paloi kaikki minun omani.
HILDE. Ja sitten tuli toinen vielä pahempi.
ROUVA SOLNESS (katsoo kysyvästi Hildeen). Pahempi?
HILDE. Niin, kaikkein pahin.
ROUVA SOLNESS. Mitä Te nyt tarkoitatte?
HILDE (hiljaa). Tehän kadotitte molemmat pikku poikanne.
ROUVA SOLNESS. Ah, ne, niin. Niin, se nyt oli muuta, se. Sehän oli ylempi sallimus. Ja sellaiseen saa ihminen alistua. Ja vielä kiittää.