HILDE. Nuket?
ROUVÄ SOLNESS (itkuisella äänellä). Minulla oli yhdeksän kaunista nukkea.
HILDE. Ja nekin paloivat?
ROUVÄ SOLNESS. Kaikki tyyni. Oh, se oli niin vaikeaa, niin vaikeaa minusta.
HILDE. Olitteko Te sitten säilyttänyt kaikki nukkenne kätkössä?
Pienestä tytöstä asti?
ROUVÄ SOLNESS. En kätkössä. Minä ja nuket elimme sittemminkin aina yhdessä.
HILDE. Sitten kun olitte jo suuri?
ROUVÄ SOLNESS. Niin, kauan sen jälkeen.
HILDE. Senkin jälkeen kun menitte naimisiin?
ROUVA SOLNESS. Aivan niin. Kun hän vain ei nähnyt, silloin minä —. Mutta sittenhän ne paloivat taloon, poloiset. Ei ollut ketään, joka olisi ajatellut niitä. Oi, sitä on niin surullinen muistella. Niin, Te ette saa nauraa minulle, neiti Wangel.