HILDE. Minä en laisinkaan naura.
ROUVA SOLNESS. Sillä olivathan nekin tavallaan eläviä olentoja. Minä kantelin niitä sydämelläni kuin pieniä syntymättömiä lapsia.
(Tohtori Herdal, hattu kädessä, tulee kuistille ovesta
ja näkee rouva Solnessin ja Hilden.)
TOHTORI HERDAL. No, rouva, Te istutte täällä ulkona ja vilustatte itsenne?
ROUVA SOLNESS. Minusta täällä oli niin hyvä ja lämmin tänään.
TOHTORI HERDAL. No niin. Mutta onko täällä jotakin tapahtunut? Minä sain Teiltä kirjelapun.
ROUVA SOLNESS (nousee paikaltaan). On, oli asia, josta minun täytyy puhella Teidän kanssanne.
TOHTORI HERDAL. Hyvä. Ehkäpä siis mennään tuonne sisään. (_Hildelle.)
Tunturiasussa tänäänkin, neiti?
HILDE (iloisesti, nousee ylös). Aivan! Täydessä komennossa! Mutta tänään minä en aio yläilmoja kohti niskojani taittamaan. Me jäämme sievästi alas katselijoiksi, me, tohtori.
TOHTORI HERDAL. Katselijoiksi? Mitä katsomaan?