HILDE (katselee Solnessia päästä jalkoihin). Kauniit kiitokset. Siihen se tosiaan ei jäisi!
SOLNESS (välittömästi). No, se olisi sen parempi!
HILDE (kiivaasti). Minä en voi tehdä mitään pahaa sellaiselle, jonka tunnen. En ottaa mitään, mikä on hänen.
SOLNESS. Kuka sitten sanoo, että Teidän olisi se tehtävä.
HILDE (jatkaa). Vieraalta kyllä! Sillä se on jotakin aivan toista! Joltakulta, jota en koskaan olisi silmieni edessä nähnyt. Mutta ihmiseltä, jota aivan lähelle on joutunut. — Ei mitenkään! Oh!
SOLNESS. Mutta enhän minäkään ole mitään muuta sanonut.
HILDE. Oh, rakentaja Solness, Te tiedätte hyvin, miten kävisi. Ja siksi minä matkustan.
SOLNESS. Ja miten minun sitten käy, kun Te olette lähtenyt? Mitä varten minä sitten elän? Sen jälkeen?
HILDE (määrittelemätön ilme silmissään). Teillä kai ei ole mitään hätää. Teillähän on velvollisuutenne häntä kohtaan. Eläkää niitä velvollisuuksia varten.
SOLNESS. Liian myöhäistä. Nämä salaiset voimat, — nämä — nämä —