SOLNESS (matalammalla äänellä). Niinpä luulen, että mestari tulee.
HILDE (nyökäyttää päätänsä). Mestari, — hän tulee.
SOLNESS. Mutta ei saa koskaan enää rakentaa, — rakentaja-parka.
HILDE (innokkaasti). Kylläpäs! Meitä on sitten työssä kaksi. Ja sitten me rakennamme ihanimman, — kaikkein ihanimman, mitä koko maailmassa löytyy!
SOLNESS (jännityksissä). Hilde, — sanokaa minulle, mitä se on?
HILDE (katselee hymyillen Solnessiin, pudistaa hiukan päätänsä, pistää suunsa suppuun ja puhuu aivan kuin lapselle). Rakennusmestarit — ovat hyvin, hyvin tyhmiä olentoja.
SOLNESS. Niin, ovathan ne tyhmiä. Mutta sanokaa nyt minulle, mitä se on! Se, joka on ihaninta maailmassa. Jonka me kaksi yhdessä rakennamme?
HILDE (on hetkisen vaiti, ja sanoo sitten, silmissään määrittelemätön ilme). Ilmalinnoja.
SOLNESS. Ilmalinnoja?
HILDE (nyökäyttää päätänsä). Ilmalinnoja, niin! Tiedättekö, mitä tuollainen ilmalinna onkaan?