HILDE. Hän! Uskotelkaa muka minulle!
RAGNAR. Tavallaan hän on pelkuri. Hän, tuo suuri rakennusmestari. Riistää elämänonnen muilta ihmisiltä, — niinkuin hän on tehnyt sekä isälle että minulle, — se ei häntä peloita. Mutta kiivetäpä ylös esimerkiksi telineille, siitä rukoilisi hän Jumalaa itseään varjelemaan!
HILDE. Oh, jospa olisitte nähnyt hänet niin korkealla, — niin huimaavan korkealla kuin minä hänet kerran näin!
RAGNAR. Oletteko Te nähnyt sen?
HILDE. Kyllä, sen voin vakuuttaa. Niin vapaana ja ylpeänä hän seisoi ja sitoi seppeleen kirkonviiriin!
RAGNAR. Tiedän, että hän on kerran elämässään sen uskaltanut. Yhden ainoan kerran. Me nuoret olemme jutelleet usein siitä. Mutta mikään mahti maailmassa ei saa häntä tekemään sitä uudestaan.
HILDE. Tänään hän tekee sen uudestaan!
RAGNAR (pilkallisesti). Ohoh, kyllä kai!
HILDE. Saamme nähdä!
RAGNAR. Ette enemmän Te kuin minäkään.