ROUVA SOLNESS (ylen huolissaan). Mitä sinä siellä, Halvard?
SOLNESS (lyhyesti). Minun täytyy olla miesten luona.
ROUVA SOLNESS. Niin, mutta vain maassa.
SOLNESS. Sehän on tapani. Nimittäin arkipäivin. (Menee alas portaita ja puutarhan läpi taustalle.)
ROUVA SOLNESS (huutaa hänelle kaiteen äärestä). Mutta sano toki sille, joka nousee sinne ylös, että hän on varovainen! Lupaa se minulle, Halvard!
TOHTORI HERDAL (rouva Solnessille). Näitte nyt, että olin oikeassa!
Hän ei ajattele enää sitä hullutusta.
ROUVA SOLNESS. Oi kuinka se helpoitti! Kaksi kertaa meillä on pudonnut mies telineiltä alas. Ja molemmat kuolivat heti paikalla. (Kääntyy Hilden puoleen.) Hartaat kiitokset, neiti Wangel, että Te pidätitte häntä kiinni niin hyvin. Minä en olisi saanut häntä taipumaan.
TOHTORI HERDAL (veitikkamaisesti). Niin, niin, neiti Wangel, Te osaatte kyllä pidellä, kun vain tahdotte.
(Rouva Solness ja tohtori Herdal menevät naisten luo, jotka seisovat lähellä portaita ja katsovat puistoon päin. Hilde seisoo kaiteen ääressä etualalla. Ragnar tulee Hilden luokse.)
RAGNAR (tukahuttaen nauruaan, melkein hiljaisella äänellä). Neiti, — näettekö nuo nuoret tuolla alhaalla kadulla?