RAGNAR. Tämä on kuin katselisin jotakin aivan mahdotonta.
HILDE. Niin, mahdottoman hän nyt juuri tekee! (Jälleen määrittelemätön ilme silmissään.) Voitteko Te nähdä erään toisen hänen luonaan tuolla ylhäällä?
RAGNAR. Ei siellä muita ole.
HILDE. On eräs, jonka kanssa hän väittelee.
RAGNAR. Te erehdytte.
HILDE. Ettekö kuule laulua ilmoista?
RAGNAR. Tuuli mahtoi suhahtaa puiden latvoissa.
HILDE. Minä kuulen laulun. Valtavan laulun! (Huutaa hillittömästi, ilosta hurjana.) Katsokaa nyt! Nyt hän heiluttaa hattuaan! Hän tervehtii tänne alas! Oh, tervehtikää hänelle takaisin. Sillä nyt, nyt se on täytetty! (Tempaisee valkean saalin tohtorilta, huiskuttaa sitä ja huutaa ylöspäin.) Eläköön rakentaja Solness!
TOHTORI HERDAL. Seis! Lakatkaa! Jumalan tähden —!
(Kuistilla olevat naiset huiskuttavat nenäliinojaan ja kadulla olijat yhtyvät eläköön-huutoon. Sitten vaikenevat kaikki yhtäkkiä, ja kansa puhkeaa kauhun huutoon. Nähdään epäselvästi, miten ihmisruumis lankkujen ja puunkappaleiden seassa syöksyy alas puitten väliin.)