SOLNESS. Sanokaa suoraan vain, sillä kyllä minä olen sen hyvin huomannut.
TOHTORI HERDAL. Mitä Te sitten olette huomannut?
SOLNESS (hillitysti, verkkaisesti). Että Te aivan yksinkertaisesti olette niin rauhallista miestä ja pidätte minua silmällä.
TOHTORI HERDAL. Minä Teitä silmällä! Minkä kumman tähden minä pitäisin?
SOLNESS. Sentähden, kun luulette, että minä —. (Kuohahtaen.) No, piru vie, — luulette minusta samaa kuin Alinekin luulee?
TOHTORI HERDAL. Ja mitä hän sitten muka Teistä luulee?
SOLNESS (halliten jälleen itseään). Hän on alkanut luulla, että minä olen sellainen — noin — sairas.
TOHTORI HERDAL. Sairas! Tekö! Siitä hän ei ole koskaan hiiskunut minulle sanaakaan. Mikä Teitä sitten vaivaisi, hyvä ystävä?
SOLNESS (kumartuu yli tuolin selkänojan ja kuiskaa). Aline se luulee, että minä olen hullu. Niin luulee.
TOHTORI HERDAL (nousee paikaltaan). Mutta hyvä, rakas herra Solness —!