SOLNESS. Mutta minä vain pidän pääni. Saathan nähdä, että sinulle tulee hyvä olla siellä uudessa rakennuksessa.
ROUVA SOLNESS. Herra Jumala, — hyvä minulle —!
SOLNESS (innokkaasti). Kyllä! Aivan varmaan! Luota siihen vain. Sillä siellä — sinne tulee niin tavattoman paljon sellaista, joka muistuttaa sinua omasta, entisestä —
ROUVA SOLNESS. Jossa isä ja äiti asuivat. — Ja joka paloi — kaikki.
SOLNESS (hiljaisella äänellä). Niin, niin, Aline-parka! Se oli kauhea isku sinulle, se.
ROUVA SOLNESS (alkaen yhtäkkiä katkerasti valittaa). Rakenna miten paljon tahansa. Halvard. — minulle et voi enää koskaan rakentaa mitään kotia!
SOLNESS (astelee yli permannon). No, no, ei sitten. Jumalan nimessä, puhuta enää tästä.
ROUVA SOLNESS. Eihän meillä muutenkaan ole tapana siitä puhua. Sinähän syrjäytät sen aina —
SOLNESS (pysähtyy jyrkästi ja katsoo vaimoonsa). Minäkö? Miksi minä muka niin tekisin? Syrjäyttäisin?
ROUVA SOLNESS. Oi, minä ymmärrän sinut aivan hyvin, Halvard! Sinähän tahtoisit minua niin säästää. Ja tahtoisit puolustaakin minua! — Mikäli suinkin voit.