SOLNESS. Mutta te erehdytte kumpikin, sekä sinä että tohtori. Minun laitani ei ole niin. (Kävelee edestakaisin permantoa pitkin Rouva Solness katselee häntä tuskallisin silmin. Sitten menee Solness vaimonsa luokse.)
SOLNESS (rauhallisesti). Pohjaltaan ei minua vaivaa yhtään mikään.
ROUVA SOLNESS. Niin, eikö totta! Mutta mikä sinulla sitten on —?
SOLNESS. Se on se, että minä olen monta kertaa nääntyä tämän kauhean velkakuorman alle —
ROUVA SOLNESS. Velkakuorman? Mutta ethän sinä ole velkaa kenellekään,
Halvard!
SOLNESS (hiljaa, liikutettuna). Loputtomasti velkaa sinulle, — sinulle, — sinulle. Aline.
ROUVA SOLNESS (nousee hitaasti ylös). Mitä tässä on alla? Sano se kohta suoraan.
SOLNESS. Ei, ei siinä mitään alla ole! Minä en ole koskaan tehnyt sinulle pahaa. En ainakaan tieten taiten. Ja kuitenkin — tuntuu siltä kuin minua painaisi ja murskaisi rikos.
ROUVA SOLNESS. Rikos, minuako vastaan?
SOLNESS. Pahimmin sinua kohtaan.