SOLNESS (tahtomattaankin huudahtaen). Hilde —!
HILDE. No niin?
SOLNESS. Mistä ihmeestä te olette johtunut sitä ajattelemaan?
HILDE. Onko se Teidän mielestänne pähkähassu ajatus?
SOLNESS. Ei. ei silti. Mutta nytpä sanon teille jotakin.
HILDE. No niin?
SOLNESS. Minä täällä — alinomaa — hiljaisuudessa ja yksinäisyydessä — haudon yhä sitä samaa ajatusta.
HILDE. Niin, se nyt minusta on varsin ymmärrettävää, se.
SOLNESS (katselee hieman pälyvästi Hildeen). Ja sen kai Te jo olette huomannut?
HILDE. En, en tosiaan.