SOLNESS (luo häneen katseensa ja nyökäyttää hitaasti päätänsä). Siinäpä se onkin, se suuri ja kauhea kysymys. Siinä piilee se epäilys, joka kalvaa minua aina, — yötä ja päivää.
HILDE. Ettäkö Te —
SOLNESS. Niin, oletetaan, että minä olisin siihen syynä. Jollakin tavalla nimittäin.
HILDE. Tekö! Syynä tulipaloon!
SOLNESS. Kaikkeen. Aivan kaikkeen. — Ja kuitenkin kai — aivan viattomasti.
HILDE (katsoo huolestuneena Solnessiin). Oh, rakentaja Solness. — kun Te tuollaista voitte puhua, niin Tehän olette — sairas kuitenkin.
SOLNESS. Hm, — en tule koskaan maailmassa oikein terveeksi siinä suhteessa.
(Ragnar Brovik avaa varovasti vasenta nurkkaovea.
Hilde kävelee jälleen edestakaisin.)
RAGNAR (nähdessään Hilden). Oh —. Anteeksi, herra Solness — (aikoo vetäytyä takaisin ovesta)
SOLNESS. Ei ei, tulkaa vain. Niin siitä tulee selvä.