ROUVA HALM.

Liiankin!

FALK.

Oi älkää luulko, että kulkisin ma tyhjää liehakoiden lemmen vuoksi; keskellä riemun ikivarjoihin hän lähteä sais jumalainsa luoksi. Henkistä harjoitusta kaipaan ma, ois tässä tarpeeks voimistelua.

SVANHILD

on edellisten vuorosanojen aikana lähestynyt; seisoo nyt ihan Falkin vieressä ja sanoo varmasti, vaikkakin äänessään leikillinen sävy:

Ma anon, että taivas Teille antaa tuon osan; — mutta olkaa silloin mies.

FALK

on kääntynyt yllätettynä.

Ah, neiti Svanhild! — Tahdon kaikki kantaa. Mut täysin luottaa voiko, Herra ties, ett' anomuksenne on oikein tehoova? Vain mairitusta, nähkääs, kuulee Jehoova. On Teillä luja tahto, riistää voi se rauhan, jonka tyyni tunto soi; mut tärkein usko on, mi kapinoi ei vastaan.