*Kroll*. No, ja luullakseni tuo teidän vapautumisenne — niinkuin sitä kutsutte — on monissa kohdin samanlaista. Te olette kirjoista hankkinut itsellenne koko joukon uusia mietteitä ja mielipiteitä. Te olette saanut jonkinlaisia tietoja tutkimuksista usealla alalla — tutkimuksista, jotka näyttävät kukistavan monta perustusta, joita tähän asti on pidetty pyhinä ja kumoamattomina. Mutta tuo kaikki on vaan oppimalla saatua, neiti West. Vaan tietoa. Se ei ole muuttunut teissä lihaksi ja vereksi.
*Rebekka* (miettien). Ehkä te olette oikeassa.
*Kroll*. Tutkikaa vaan itseänne, niin saatte nähdä! Ja kun te olette tuollaisella, kannalla, niin voi helposti arvata, miten Johannes Rosmerin laita on. Sehän on selvää hulluutta — suin päin turmioon syöksymistä, — että hän tahtoo julkisesti tunnustaa luopuneensa entisestä puolueestaan! Hän, — joka on niin arka luonnoltaan! Ajatelkaa häntä entisten ystäviensä hylkäämänä — vainoomana. Torjuen yhteiskunnan etevimpien miesten hyökkäyksiä. Ei sinä ilmoisna ikänä hänessä ole miestä sitä kestämään.
*Rebekka*. Hänen *täytyy* kestää! Nyt on jo liian myöhäistä vetäytyä takaisin.
*Kroll*. Ei ollenkaan. Ei millään tavalla. Tapahtuneet asiat saadaan vaikenemalla unohduksiin, — tai ne voidaan ainakin selittää vaan ohi meneväksi, vaikka kyllä surkuteltavaksi hairahdukseksi. Mutta — *yksi* seikka on kuitenkin ihan välttämätöin.
*Rebekka*. Ja mikä se on?
*Kroll*. Teidän täytyy saada hänet hankkimaan suhteellensa laillista vahvistusta.
*Rebekka*. Suhteellensa minuunko?
*Kroll*. Niin. Pitäkää huoli siitä, että hän sen tekee.
*Rebekka*. Te ette siis voi päästä siitä luulosta, että meidän suhteemme kaipaa — laillista vahvistusta, niin kuin sitä kutsuitte?