*Kroll*. Minä en tahdo lähemmin koskea asiaan. Mutta minä luulen ainakin huomanneeni, että ihmisten on helpointa voittaa niin kutsutut ennakkoluulot — kaikissa — hm.
*Rebekka*. Miehen ja naisen välisissä suhteissa — niinkö?
*Kroll*. Niin, — suoraan sanoen, — niin minä luulen.
*Rebekka* (menee lattian poikki ja katselee, akkunasta). Olin vähällä sanoa, — kumpa olisitte oikeassa, rehtori.
*Kroll*. Mitä sillä tarkoitatte? Sanotte sen niin kummallisesti.
*Rebekka*. Eikö mitä! Elkäämme enää puhuko niistä asioista. — Ah — tuolla hän jo tulee!
*Kroll*. Nytkö jo! Sitte minä lähden.
*Rebekka* (menee hänen luokseen). Ei — jääkää! Sillä nyt saatte kuulla jotain.
*Kroll*. Ei nyt. Minä en luule kärsiväni hänen näköänsä.
*Rebekka*. Minä pyydän, — jääkää. Tehkää se. Muuten kadutte. Viimeisen kerran minä teiltä jotain pyydän.