*Kroll*. Minä en ole sitä kirjoittanut.
*Rosmer*. Teitkö mitään estääksesi sen ilmaantumista?
*Kroll*. Se olisi ollut rikos sitä asiaa vastaan, jota ajan. Eikä se muuten ollut minun vallassanikaan.
*Rebekka* (repii sanomalehden palasiksi, rusentaa sen ja heittää uunin taakse). Kas noin. Nyt se on pois silmistä. Ja olkoon se samoin mielestäkin. Sillä toiste ei tule enää sellaisia, Rosmer.
*Kroll*. Niin, niin, kun vaan saisitte asiat *sille* kannalle.
*Rebekka*. Tulkaa, ja istukaamme, ystäväni. Kaikin kolmisin. Niin ilmoitan teille kaikki.
*Rosmer* (istuu ehdottomasti). Mikä sinuun on tullut, Rebekka! Tuo kammottava tyyneys —. Mitä se on?
*Rebekka*. Se on päätöksen tyyneys. (istuu.) Istukaa tekin, rehtori. (*rehtori Kroll* istuu sohvaan.)
*Rosmer*. Päätöksen, sanoit. Minkä päätöksen?
*Rebekka*. Minä annan sinulle takaisin, mitä tarvitset, voidaksesi elää.
Sinä olet saava takaisin iloisen viattomuutesi, rakas ystäväni.