*Rosmer*. Mitä tämä on?
*Rebekka*. Minä kerron vaan. Muuta ei tarvita.
*Rosmer*. No!
*Rebekka*. Tultuani tänne Lapista — tohtori Westin kanssa, — aukeni minulle, mielestäni uusi, suuri, avara maailma. Tohtori oli opettanut minulle yhtä ja toista. Kaikki ne hajanaiset tiedot, jotka minulla siihen aikaan oli elämästä. (taistellen ja tuskin kuuluvasti). Silloin —
*Kroll*. Silloin —?
*Rosmer*. Mutta, Rebekka, — tämänhän minä jo tiedän.
*Rebekka* (hilliten itseänsä). Niin — niin, — oikeassa olet. Tämän sinä kyllä tiedät.
*Kroll* (katsoo kiinteästi Rebekkaan). Ehkä on paras, että minä lähden pois.
*Rebekka*. Ei, istukaa vaan, hyvä rehtori (Rosmerille). Tarkoitan vaan *sitä*, näetkös, — että tahdoin seurata uutta, koittavaa aikaa. Kaikkia uusia aatteita. — Kerran kertoi rehtori Kroll minulle, että Ulrik Brendelillä oli ollut suuri valta sinuun, yhteen aikaan vielä alaikäisenä ollessasi. Sen olisi mielestäni pitänyt onnistua minullekkin.
*Rosmer*. Tulitko sinä tänne sala-tarkoituksessa —!