*Rebekka*. Minä tahdoin, että me kaksi yhdessä menisimme eteenpäin vapaudessa. Aina yhä eteenpäin. — Mutta sinun ja täydellisen vapautumisen välillä oli synkkä, ylipääsemätöin muuri.
*Rosmer*. Mitä muuria tarkoitat?
*Rebekka*. Tarkoitan sitä, Rosmer, että sinä et voinut kehkeytyä vapaaksi muualla, kuin hellässä päivän-paisteessa. Ja täällä sinä kuihduit ja näivetyit moisen avioliiton pimeydessä.
*Rosmer*. Sinä et vielä koskaan ole puhunut minulle avioliitostani *tuolla* tavalla.
*Rebekka*. En, sitä en uskaltanut, sillä siten olisin säikyttänyt sinut.
*Kroll* (nyökkää Rosmerille). Kuulitko *sitä*!
*Rebekka* (jatkaa). Mutta minä tiesin kyllä missä sinun pelastuksesi oli. Ainoa pelastuksesi. Ja sitte minä ryhdyin toimiin.
*Rosmer*. Mitä toimia sinä tarkoitat?
*Kroll*. Tarkoitatteko sillä, että — —!
*Rebekka*. Niin, Rosmer —. (nousee.) Istu vaan. Te myöskin, rehtori Kroll. Mutta, kaikki on tuleva ilmi. Sinä, Rosmer, olet viaton. Et sinä, vaan minä houkuttelin —; tulin houkutelleeksi Beaten harhateille —