*Rebekka*. Tiedättekö — minun täytyy melkein nauraa teille.
*Kroll*. Kuitenkin —. Sanokaappa minulle, neiti West —. Jos on lupa kysyä —. Kuinka vanha te oikeastaan olette?
*Rebekka*. Häpeä tunnustaa, mutta minä olen tosiaan jo täyttänyt yhdeksänkolmatta, herra rehtori. Minä käyn nyt kolmatta kymmentä.
*Rebekka* Niin — niin. Ja Rosmer — kuinka vanha hän on? Annas olla. Hän on minua viittä vuotta nuorempi. No, hän on siis ainakin kolmenviidettä. Minusta se sopisi hyvin.
*Rebekka* (nousten). Niin, niin, niin. Se sopisi mainiosti. — Juotteko teetä kanssamme tän'iltana.
*Kroll*. Kiitos, juon kyllä. Olen aikonut viipyä täällä. Minun täytyy, näet, keskustella Rosmerin kanssa eräästä asiasta. Ja sitte, neiti West, — ett'ette taas rupee päättömiä pelkäämään, pistäyn minä täällä tuon tuostakin, — niin kuin ennen muinoin.
*Rebekka*. Niin juuri, tehkää se. (pudistaa hänen käsiään.) Kiitos, kiitos. Te olette sentään oikein hyvä.
*Kroll* (mutisee). Vai niin? Samaa en juuri saa kuulla kotona.
(*Johannes Rosmer* tulee oikeanpuolisesta ovesta.)
*Rebekka*. Herra Rosmer, — näettekö kuka täällä istuu?