*Rosmer*. Entä sitte? Mitä vielä? Nyt tahdon tietää lopunkin.
*Rebekka*. Vähää myöhemmin — pyysin ja rukoilin häneltä, että saisin lähteä Rosmersholmasta.
*Rosmer*. Minkä tähden sinä tahdoit lähteä — silloin?
*Rebekka*. Minä en tahtonut lähteä. Minä tahdoin pysyä täällä, missä olin. Mutta minä sanoin hänelle, että olisi paras meille kaikille, että minä ajoissa poistuisin. Minä viittasin hänelle, että jos minä viivyn täällä kauvemmin, — niin voisi, — voisi tapahtua, — mitä tahansa.
*Rosmer*. Niin sinä siis sanoit ja teit?
*Rebekka*. Niin, Rosmer.
*Rosmer*. Sitä sinä kutsuit toimeen ryhtymiseksi?
*Rebekka* (murtuneella äänellä). Niin, siksi minä sitä kutsuin.
*Rosmer* (vähän perästä). Oletko nyt tunnustanut kaikki, Rebekka?
*Rebekka*. Olen.