*Rebekka*. Minuako tarkoitatte?
*Brendel*. Niin, hurmaava merenneito.
*Rebekka*. Miksei minulle voisi rakentaa?
*Brendel* (astuu askeleen lähemmäksi.) Minulle on kerrottu, että entisellä oppilaallani on elämän tehtävä vietävä voittoon.
*Rebekka*. No niin —?
*Brendel*. Hän voittaa varmaan. Mutta — huomatkaa, — yhdellä välttämättömällä ehdolla.
*Rebekka*. Millä ehdolla?
*Brendel* (tarttuu häntä kohteliaasti ranteesen). Että se nainen, joka häntä rakastaa, menee iloisena keittiöön ja lyö poikki hienon ruusunpunaisen pikkusormensa, — tästä, — tästä, keskinivelen kohdalta. Toiseksi, että mainittu rakastettava nainen — myöskin iloisesti — leikkaa pois verrattoman siron vasemman korvansa. (Päästää hänen kätensä ja kääntyy Rosmeriin.) Hyvästi, voittava Johannekseni!
*Rosmer*. Lähdettekö nyt yön pimeyteen?
*Rosmer*. Yön pimeys on paras. Rauha olkoon teille. (Menee. Hetken äänettömyys huoneessa.)