*Rebekka* (hengittää raskaasti). Ooh, kuinka täällä on tukalaa ja raskasta! (menee akkunan luo, avaa sen ja jää sen eteen seisomaan.)
*Rosmer* (istuu uunin luona olevaan nojatuoliin). Se lienee sittekin parasta, Rebekka. Minä huomaan sen. Sinun on matkustaminen.
*Rebekka*. Niin, minä en tiedä muuta keinoa.
*Rosmer*. Käyttäkäämme siis hyväksemme viimeistä hetkeä. Tule tänne ja istu tuohon viereeni.
*Rebekka* (menee ja istuu sohvaan). Mitä tahdot, Rosmer?
*Rosmer*. Ensiksi sanon sinulle sen, ett'ei sinun tarvitse huolehtia tulevaisuudestasi.
*Rebekka* (hymyilee). Hm. *Minun* tulevaisuuteni.
*Rosmer*. Minä olen sovittanut asiat kaikkien mahdollisuuksien varalle. Jo aikoja sitte. Mitä tahansa tapahtuisikin, niin on sinusta pidetty huolta.
*Rebekka*. Sekin vielä, rakas Rosmer.
*Rosmer*. Olisihan sinun pitänyt arvatakin se.