*Kroll*. No niin; mutta me kaksi olemme täysin yksimieliset. Ainakin suurissa peruskysymyksissä.
*Rosmer* (hiljaa). Emme ole. Emme enää.
*Kroll* (hypähtämäisillään ylös). Mitä tämä on!
*Rosmer* (pidättää häntä). Ei, pysy istumassa. Minä pyydän sinua, Kroll.
*Kroll*. Mitä sillä tarkoitat. Minä en ymmärrä sinua. Puhu toki suoraan!
*Rosmer*. Sielussani on herännyt uusi kesä. Uusi nuoruuden unelma. Ja siksi olen minä nyt samalla puolella —.
*Kroll*. Millä — millä puolella olet?
*Rosmer*. Sillä, millä sinun lapsesikin ovat.
*Kroll*. Sinä? Sinä? Sehän on mahdotonta! Millä puolella sinä olet, sanoit.
*Rosmer*. Samalla puolen kuin Laurits ja Hilda.