*Kroll*. Niin, olihan se. (nojautuu pöydän yli, vähän likemmäksi Rosmeria.) Mutta nyt tulemme erääsen asiaan, josta vanhan — entisen ystävyytemme vuoksi olen velvoitettu huomauttamaan sinua.
*Rosmer*. Mikä *se* on?
*Kroll*. Se vaan, että täällä tehdään temppuja sinun selkäsi takana.
*Rosmer*. Kuinka niin luulet? Tarkoitatko Reb —. Tarkoitatko neiti
Westiä?
*Kroll*. Niin, häntä juuri. Hyvin minä ymmärrän hänen syynsä siihen. Hän on niin kauvan tottunut olemaan valtijaana täällä. Mutta kuitenkin —.
*Rosmer*. Rakas Kroll, siinä sinä ihan erehdyt. Hän ja minä, — me emme pidä salaisuuksia toisiltamme pienimmässäkään asiassa.
*Kroll*. Onko hän sitte tunnustanut sinulle ruvenneensa kirjevaihtoon
«Välkyttäjän» toimittajan kanssa?
*Rosmer*. Oh, sinä tarkoitat niitä paria riviä, jotka hän antoi Ulrik
Brendelin mukaan.
*Kroll*. Sinulla on siis vihiä asiasta. Ja hyväksytkö sinä sen, että hän rupee tekemisiin tuon herjausten kyhääjän kanssa, joka joka viikko koettaa saada minut häpeäpenkkiin sekä koulutoimeni että yleisen esiintymiseni takia?
*Rosmer*. Sitä puolta asiasta ei hän varmaan ole tullut ajatelleeksikaan. Ja sitä paitsi on hänellä, niin kuin minullakin tietysti täydellinen toimintavapaus.