*Kroll*. Sen olen huomannut.
*Rosmer*. Siksi on minusta käsittämätöintä, kuinka se on juolahtanut Beaten päähän. Ja miksi ei hän puhunut minulle itselleni siitä? Sitä hän ei koskaan tehnyt. Ei ainoallakaan sanalla.
*Kroll*. Hän, raukka, pyysi ja rukoili minua, puhuttelemaan sinua.
*Rosmer*. Ja miksi et sitä sitte tehnyt?
*Kroll*. Eihän tullut mieleenikään silloin, pitää häntä muuna kuin heikkomielisenä. Sellaisen syytöksen, kun hän teki sinunlaistasi miestä vastaan! — Ja sitte hän tuli uudestaan, — noin kuukautta myöhemmin. Silloin hän oli päältä nähden tyynempi. Mutta lähteissään lausui hän: Nyt saavat kohta odottaa valkeata hevosta Rosmersholmaan.
*Rosmer*. Niin, niin. Valkeasta hevosesta — siitä hän usein puhui.
*Kroll*. Ja kun koettelin saada häntä noista surullisista mietteistä, vastasi hän vaan: Minulla ei ole enää pitkältä elettävää. Sillä nyt täytyy Johanneksen heti naida Rebekka.
*Rosmer* (melkein sanattomana). Mitä sinä sanot —! Minun naida —!
*Kroll*. Se tapahtui torstaina iltapäivällä. — Lauvantai-iltana hän heittäytyi sululta myllykoskeen.
*Rosmer*. Etkä sinä varoittanut meitä —!