*Kroll*. Ehk'et huomannut, mitkä hänen sanansa olivat: — Hän tahtoi mennä pois — sanoi. Minkä tähden? No?
*Rosmer*. Siksi, että minä saisin mennä naimisiin Rebekan kanssa —.
*Kroll*. Sanat eivät sattuneet ihan niin. Beate lausui vähän toisin. Hän sanoi: Minulla ei ole pitkältä elettävää. Sillä nyt *täytyy* Johanneksen *heti* naida Rebekka.
*Rosmer* (katsoo häneen hetkisen, nousee sitte). Nyt ymmärrän tarkoituksesi, Kroll.
*Kroll*. Entä sitte? Mitä vastaat?
*Rosmer* (yhä hiljaisesti, maltilla). Niin suunnattomaan —? Ainoa oikea vastaus olisi, näyttää sinulle ovea.
*Kroll* (nousee). Hyvä.
*Rosmer* (asettuu hänen tiellensä). Kuule nyt minua. Yli vuoden päivät, — aina Beaten kuolemasta asti — olemme me, Rebekka West ja minä, asuneet yksin täällä Rosmersholmassa. Kaiken aikaa olet sinä tiennyt Beaten syytöksen meitä vastaan. Mutta minä en ole koskaan huomannut sinun paheksuvan sitä, että Rebekka ja minä elimme täällä yhdessä.
*Kroll*. Ennen eilistä iltaa en tiennyt, että uskostaan luopunut mies ja — vapautettu nainen elivät täällä yhdessä.
*Rosmer*. Ah —! Sinä et siis luule että uskosta luopuneissa ja vapautetuissa ihmisissä on puhtaudentunnetta? Et usko heissä voivan olla siveellisyyden vaatimusta luonnossaan!