*Rebekka*. Niin teen. Minusta ne huumaavat niin suloisesti. Ennen olemme saaneet kaivata sitä huvia.
*Kroll* (nyökäyttää raskaasti päätään). Beate-raukka ei kärsinyt niiden tuoksua.
*Rebekka*. Eikä niiden väriäkään. Hän meni ihan puolipyörryksiin —
*Kroll*. Sen kyllä muistan. (keveämmällä äänellä.) No, kuinka täällä voidaan?
*Rebekka*. Kiitos, kaikki täällä kulkee tasaista, totuttua uraansa.
Toinen päivä toisensa tapaan. — Entä teillä? Vaimonne —?
*Kroll*. Oi, hyvä neiti West, jättäkäämme minun asiani. Perhe-elämässä sattuu aina pieniä selkkauksia, etenkin tällaisina aikoina.
*Rebekka* (vähän ajan kuluttua, istuu nojatuoliin sohvan luona). Minkä tähden ette ole kertaakaan käynyt meitä tervehtimässä kesäloman aikana?
*Kroll*. No, ei nyt aina pidä olla ihmisten kimpussa —
*Rebekka*. Tietäisitte vaan kuinka me olemme kaivanneet teitä —
*Kroll*. — ja olenhan sitä paitsi ollut matkoilla —