*Rosmer* (kääntyy). Mitä! Olitko minun makuuhuoneessani! Mitä siellä olet tehnyt?
*Rebekka* (menee hänen luoksensa). Minä olen kuunnellut.
*Rosmer*. Ei mutta, Rebekka, kuinka voit niin tehdä?
*Rebekka*. Voin minä, voin. Hän sanoi sen niin ilkeästi, — sen minun aamupuvustani —.
*Rosmer*. Ah, sinä olit siis siellä Krollinkin aikana —?
*Rebekka*. Niin olin. Minä tahdoin tietää, mitä hän oikein tarkoitti.
*Rosmer*. Minä olisin kyllä kertonut sen sinulle.
*Rebekka*. Tuskin sinä olisit kertonut minulle kaikkia. Etkä suinkaan hänen sanoillansa.
*Rosmer*. Kuulitko sinä sitte kaikki?
*Rebekka*. Enimmät ainakin, luullakseni. Minun täytyi mennä hetkeksi alas, kun Mortensgård tuli.