*Rebekka*. Mitä luulette siinä sitte olleen? Voi, hyvä, rakas matami, sanokaa se minulle?
*Matami Helseth*. E — en, en suinkaan neiti. En mistään hinnasta minä sano.
*Rebekka*. No, minulle te kyllä voitte sen sanoa. Olemmehan me niin hyviä ystäviä.
*Matami Helseth*. Herra varjelkoon minua kertomasta *siitä* teille, neiti. Minä voin ainoastaan sanoa, että siinä oli jotain ilkeätä, jota ne olivat uskotelleet sairaalle rouva-raukallemme.
*Rebekka*. Kuka oli uskotellut hänelle?
*Matami Helseth*. Häijyt ihmiset, neiti West. Häijyt ihmiset.
*Rebekka*. Häijyt —?
*Matami Helseth*. Niin, sen sanon kahdesti. Oikein häijyjä ne ihmiset olivat olleetkin.
*Rebekka*. Kenen te luulisitte sen sitte olleen?
*Matami Helseth*. O-oh — kyllä minä tiedän, kenen siksi luulisin. Mutta herra hallitkoon kieltäni. Siellä kaupungissa on tosin muuan rouva, joka — hm!