*Rebekka*. Minä näen kasvoistanne, että tarkoitatte rouva Krollia.
*Matami Helseth*. Niin, hän on se, mikä on, hän juuri. Minulle hän nyt aina on ollut niin isoista. Ja teitä hän ei ole koskaan hyvänsuovan silmillä katsellut.
*Rebekka*. Luuletteko te, että rouva Rosmer oli täydellä järjellään, kirjoittaessaan tuon kirjeen Mortensgårdille?
*Matami Helseth*. Sen järjen laita on niin ja näin, neiti. Ei hän nyt ainakaan ihan sekasin ollut, luullakseni.
*Rebekka*. Mutta hän joutui aivan suunniltaan, kun sai kuulla jäävänsä lapsettomaksi. Silloin se hulluus puhkesi.
*Matami Helseth*. Niin, *se* koski kovasti rouva-parkaan.
*Rebekka* (ottaa käsityönsä ja istuu tuolille akkunan luo). Ettekö tekin muuten usko sen olleen onneksi pastorille?
*Matami Helseth*. Minkä, neiti?
*Rebekka*. Että taloon ei tullut lapsia. Vai kuinka?
*Matami Helseth*. Hm, minä en oikein tiedä, mitä siihen pitäisi sanomani.