*Rebekka*. Onko ilo sitte niin perin välttämätöin sinulle, Rosmer?
*Rosmer*. Iloko? On, Rebekka, on se.
*Rebekka*. Sinulle, joka et koskaan voi nauraa!
*Rosmer*. On se kuitenkin. Usko minua, minulla on suuri taipumus iloisuuteen.
*Rebekka*. Nyt sinun pitää lähteä, ystäväni. Käydä kaukana, — oikein kaukana. Kuuletko? — Kas tässä on hattusi. Ja tässä keppisi.
*Rosmer* (ottaa kummankin). Kiitos. Etkö sinä tule mukaan?
*Rebekka*. En, en, en voi tulla nyt.
*Rosmer*. No niin siis. — Sinä olet kuitenkin mukanani. (menee ulos eteisen läpi. Vähän ajan kuluttua kurkistaa Rebekka samasta avonaisesta ovesta ulos. Menee sitte oikean puoliselle ovelle.)
*Rebekka* (avaa ja sanoo puoliääneen). Kas niin, matami. Nyt voitte päästää hänet sisälle. (menee toiselle puolen akkunan luo.)
(Vähän ajan kuluttua tulee *rehtori Kroll* oikealta, Tervehtii vaiti ja lyhyesti ja pitää hattua kädessään.)