Pari kolme englantilaista ystävätärtä on tullut häntä ohimennessään ylitsevuotavalla sydämellä syleilemään. Heidän lähdettyään, minä kysyin:
— Kaikki ihmiset syleilevät toisiaan nyt. Eikö jo ole minun vuoroni?
Hän purskahti nauruun. Minun syksyllinen kiihoitukseni on lauennut tai ennemminkin kiteytynyt minuun, kuten ruskeat lehdet Gallé'n maljakon reunoissa, jonka olen hänelle muistoksi lahjoittanut. Minkä olin luullut mahdottomaksi, toteutui vähitellen. Vaikeasti määriteltävä, vähän epävarma, mutta kestävä side kasvaa välillemme. Minulle on arvokkaampi hänen katseensa kuin hänen silmänsä, hänen äänensä kuin hänen huulensa, hänen ystävyytensä kuin minun pyyteeni.
2 päivänä tammik. — Tri Heaume kuoli eilen, huolimatta tästä niin sopimattomasta ajankohdasta. Näin hänet kuolinvuoteellaan. Hän oli taas ryhdikäs kuin ennen. Hänen kasvoillaan oli ylevä rauha ja seesteys, mikä on hämmästyttävä huomata piirteissä, joita ei ole koskaan nähnyt muuta kuin vaivattuina ja tuskallisina, — joka hämmästyttää ja vetää puoleensa.
Pohjaltaan hän jumaloi elämää. Se oli hänen ainoa uskontonsa. Sensijaan että olisi lopettanut hermotautien esityksensä, hän oli aloittanut tutkimusta mielenliikutusten laeista. Hän kartutti syitä pidentää päiviänsä, ja senvuoksi hän ei pelännyt olla uskoton suurelle työlleen, kuten kaikki maailmassa oli ollut uskoton hänelle.
Hänen vieressään valitteli hänen vaimonsa, ikäänkuin ei olisi koskaan tajunnut tämän nyt sammuvan hengen harvinaista voimaa.
Tunto kaikesta tässä tuhotusta voimasta ei antanut minulle rauhaa, vaan menin Annan luo purkamaan mietteitäni. Vaietessammekin pääsevät ajatuksemme kuuluville. Kotonani ei omillani ole kaikua.
Tammikuu. — Kävimme yhdessä Conciergerie-vankilassa. Eräs hänen esi-isistään on mestattu tässä pihassa, syyskuun murhien ensi päivänä.
— Hän on ilmestynyt minulle kerran, vakuuttaa Anna minulle.
Keskustelumme ovat alussa aina jonkunverran hajanaisia. Hänen huoleton ilmeensä saattaa minut liiaksi olemaan varuillani; mutta pian näen taas hänen vilpittömyytensä, hänen syvän sielunsa. Tarvitaan aina aikaa ehtiäksemme mukautua toisiimme.