— Se on mieletöntä, väitti hänen isänsä vastaan, vuoristossa ei voi asua syksyllä, varsinkaan silloin, kun juuri on päässyt kunnon kuumeesta. Ja mitä sanoisivat ystävämme?
Tyynesti, mutta lujasti hän esitti syynsä:
— Ensinnäkään se ei ole vuoristoa. Raikkaampi ilma toisi minulle terveyteni takaisin, ja vahvistaisi lapsia. Lopuksi tahdon vähemmän nähdä seuramaailmaa. Minun asemassani on parempi niin. Ja tehän kävisitte usein meillä.
— Albertin luona, oikaisi kuivasti rva Molay-Norrois, joka ihmetteli tavatessaan tyttäressään välinpitämättömän mukaantuvaisuuden sijasta näin määrättyä tahtoa.
Loukkaantuen vastasi Elisabet:
— Se on totta, mutta hän ei sinne tule.
— Entä jos siinä erehdyt.
— Silloinhan otatte minut luoksenne, isä. Tyytyväisenä tähän osoitukseen asemansa merkityksestä ei isä enempää väittänyt vastaan.
Saint-Martinin maalaisen rakennuksen ovet avattiin taas. Iloisin mielenpurkauksin lapset taas löysivät nämä puiset parvekkeet, jotka kiersivät ympäri seinien. Suuri puutarha, yksinkertaisen aitauksen ympäröimänä, eroitti sen maantiestä. Se oli hyljätty puisto, jossa umpimähkään versoi hedelmäpuita, villikasveja ja kukkia. Talon puolella kuusiryhmät, lehtimaja, puro antoivat sille hoidettua luonnetta. Vastapäätä pihaporttia johti plataanikuja kirkkoon, minkä uusi pääosa nojautui vanhaan romaanilaiseen kellotapuliin, joka kivikattoineen oli viimeinen jäte vanhasta kappelista.
Saint-Martinin kylä on rakennettu eräälle Chamroussen rinteiden pengermälle. Kokonainen vihanta meri niittyjä ja havumetsikköjä näyttää tulvivan näiden mökkien yli hukuttaakseen ne. Alhaalla on ensimäisenä Saint-Ferriolin linna, joka viehättävällä ylimielisyydellä on majoitettu metsäiselle vuorenniemekkeelle, ja joka on olevinaan pikku varustus tornineen, päätyineen, päällekkäisine pengermineen. Kaksisataa metriä sen yläpuolella leviää Uriagen raikas laakso. Tästä eristetystä näköpaikasta vallitsee katse laajaa alaa, jota kaukana rajoittavat Dracin ja Chartreusen vuoret. Kun läheinen kello helähytti viimeisen iltasoittonsa, näki Elisabet, joka juuri oli saanut huoneensa järjestykseen, akkunastaan karjan kotiinpaluun ja tasangolta kohoavan hämärän. Seudun rauha oli niin täydellinen, että se valtasi hänen sydämensä.