— Turhaa. Tulen uudestaan.
Hän siis ei halunnut kohdata rva Derizeä? Apulaiset, joiden suunnittelut se pani sekaisin, ihmettelivät. Heidän päämiehensä saapui silloin sopivasti huoneeseen suojatteineen. Hra Tabourinillä oli se ilme, minkä huonojen uutisten kuuleminen hänelle antoi ja sitä kartuttivat vielä hänen kiinni liimaantuneet hiuksensa. Lähdössään yllätettynä Philippe Lagier teki vaivaantuneen perääntymisliikahduksen, mikä ei voinut jäädä huomaamatta niin tarkalta havaintojen tekijältä kuin Malaunay oli, mutta nuori rouva, tuskin huomattavasti epäröityään, kiiruhti häntä vastaan:
— Hra Lagier, sanoi hän, minulla on juuri teille puhuttavaa. Tahdotteko saattaa minua muutamia askeleita.
Hämmentyneenä Lagier vaivoin sai sanotuksi:
— Mielelläni, rouva.
Mihin oli joutunut se itsensä hillitseminen, jonka ei koskaan oltu nähty häneltä puuttuvan? Mistä tämä mielenliikutus aivan tavallisissa olosuhteissa? Hän pääsi senverran tasapainoon, että saattoi tervehtiä asianajajaa ja hänen apulaisiaan hyvästiksi, ennenkuin hän poistui kauniin rva Derizen takana. Hra Tabourinillä oli toisia asioita päässään huomatakseen näitä vivahduksia. Tuskin oli ovi suljettu, kuin hän traagillisesti ilmoitti apulaisilleen.
— Derizen juttua ei enää ole.
— Kuinka? Miksi? kysyivät apulaiset.
— Rva Derize peruuttaa haasteensa.
Vitrolle, Lestaque ja Dauras olivat, kuten odottaa sopii, hämmästyneen näköisiä. Mutta juoksupoika uskalsi ilmaista sopimatonta iloa ja julisti: