— Minä olen voittanut.
Isäntä, joka ei käsittänyt mitään, katseli häntä kiireestä kantapäähän ja toisti koneellisesti:
— Voittanut?
— Aivan niin, selitti apulainen röyhkeästi. Olemme lyöneet jutusta vetoa?
— Vetoa?
— Kaikissa toimistoissa tehdään niin. Mitä mielenkiintoa olisi meillä johonkin oikeusjuttuun, ellemme saisi lyödä siitä vetoa. Rva Derize pyysi avioeroa. Mutta hänen miehensä ei pyytänyt mitään. Panin vetoa jälkimäisen puolesta. Mitään ei tapahdukaan. Siis: minä olen voittanut.
Ja jättäen hra Tabourinin hämmennykseensä, hän kääntyi tovereittensa puoleen.
— Kukin teistä on velvollinen tarjoamaan minulle päivällisen minun valitsemassani ravintolassa. Kolme päivällistä, mikä mainio onni.
Toiset panivat vastaan. Närkästynyt, mutta herkkusuu asianajaja horjui hetkisen päivälliskutsun ja asemansa vaatiman arvokkuuden välillä. Jälkimäinen voitti, ja hän antoi vihalleen vallan.
— Olkaa varuillanne, herra. Te ette pitele asioita vakavasti, ja minä olen jo huomannut teissä vaarallisen taipumuksen nautintoihin. Voitittehan äsken Commercekahvilassa toisen vedon siitä, miten kauan aikaa saattaa yhtä sikaria polttaa? Miten kauan! Teidän iällänne minä olisin lyönyt vetoa siitä, miten nopeaan sen voi tehdä. Te olette käyttänyt tuohon enemmän kuin tunnin. Tietäkää, että tämä jo riittäisi antamaan teille matkapassit täältä. Talon etujen pitää olla sen virkailijoille pyhiä, enkä minä salli apulaisteni hankkivan itselleen voittoa siitä, että minä menetän juttuni.