Ja pidettyään tämän puheen, johon hän purki tyytymättömyytensä ja joka sivumennen sanoen oli hänelle terveellinen — hän tarvitsi kohtuullista ruumiinharjoitusta helpoittaakseen ruuansulatustaan — hän enemmittä puheitta jakoi masentuneille kuulijoilleen heidän tehtävänsä.
Saint-André aukea on parin askeleen päässä Quai de la Républiqueltä, missä Molay-Norrois'n perhe asui. Sensijaan että olisi mennyt Isèreen päin, Elisabet suuntasi askeleensa kaupunginpuistoa kohti. Philippe Lagier, joka kulki hänen vieressään sanomatta sanaakaan, ihmetteli:
— Minne me menemme, rouva?
— Minun kotiini.
— Olette siis jättänyt vanhempanne?
— Ettekö sitä tiennyt? Olen vuokrannut huoneuston Haxo-kadulta, melkein kasvitieteellistä puutarhaa vastapäätä.
— Ah, sanoi Lagier, ilmaisematta mielipidettään siitä.
Elisabet tämän johdosta lisäsi:
— Minua on senjohdosta paljon moitittu. Kuitenkin on parempi näin. Tapaan vanhempani melkein joka päivä, mutta lapsiaan kasvattaakseen tarvitsee äiti jonkunverran vapautta.
Kaupunginpuisto oli ikäänkuin pakkasen lamauttama. Talojen yli kohoten kuvastivat talvista, vaaleansinistä, kalpeaa taivasta vastaan viuhkamaiset jalavat ja plataanit hentoja oksiaan ja vesojaan. Lammikon vesi oli jäätynyt, ja jäähän oli täytynyt hakata pieni reikä, missä musta joutsen saattoi uida: mutta tuntien olevansa vanki se uskalsi tuskin liikuttaa jalkojaan. Elisabetin rinnalla käydessään muisti Philippe sitä viime kesän päivää, jolloin hän oikeusneuvos Prémereux'n edessä oli puolustanut intohimon asiaa Molay-Norrois'n lukuisaa puoluetta vastaan.