— Mutta juosta sinä ainakaan et osaa.
— Koetetaan.
Nuori rouva keräsi hameensa ja koetti. Hänen lapsensa, jotka eivät koskaan olleet nähneet häntä näin lennossa, puhkesivat siitä riemuhuutoihin ja unohtivat juosta kilpaa. Tämä hänen uusi kykynsä herätti heidän innostustaan.
— Toden totta, päätti pikku tyttö, sinulta ei enää puutu muuta kuin rotko.
— Mikä rotko?
— Isän rotko.
Tämä oli salaperäinen ja jylhä paikka, jota tyttö itse ei olisi edes osannut löytää, jonne hänen isänsä kerran oli vienyt hänet ja josta heidän oli ollut vaikea päästä pois, toisiinsa kietoutuneiden oksien, piikkien ja kivien takia. Tytöllä oli siitä sankarillinen muisto, jota hän käytti lumotakseen ympäristöään erikoisissa tapauksissa.
Saatuaan näistä saavutuksista kuulla kertoi Albertin äiti urotöistä, joita poika anivarhaisessa nuoruudessaan oli tehnyt: mitenkähän oli rakastanut vuoristoa, sen ilmaa, sen valtavien näköalojen ja varsinkin sen tarjoomien vaarojen vuoksi. Opittuaan aikaisemmin tuntemaan miehensä lapsuuden Elisabet nyt sai tietoonsa hänen nuoruutensakin, joka ei koskaan ollut herättänyt hänen uteliaisuuttaan. Sen ohessa hänen täytyy tyydyttää lasten vaatimukset, nämä kun tahtoivat yhä uusia seikkailukertomuksia. Niinpä hän uudelleen tutki kirjaston hyllyt, jotka verhosivat ylhäältä alas saakka kokonaisen huoneen, minne hän ennen ei juuri pistäytynyt. Mutta nyt hän teki sen järjestelmällisemmin ja todellakin haluten päästä tulokseen; hän oli milloin polvillaan lattialla, milloin kiipesi korkeille portaille. Monien yritysten jälkeen hän löysi sieltä nidoksen Dauphinén satuja ja alkoi niitä kömpelösti kertoella, mutta pian hän kokemuksen opettamana kykeni käyttämään säästeliäästi tehokohtia ja muodostelemaan juonen ratkaisun onnelliseen suuntaan, niin ettei hän murehduttanut Marie-Louisea, joka liiaksi oli kiintynyt kuviteltuihin henkilöihinsä, kun sensijaan Philippe filosofisemmin kantoi näiden onnettomuudet. Paholainen, joka rakensi muurin Vizillen puiston ympäri ja jota marsalkka de Lesdiguières veti nenästä, haltiatar Melusina, jonka alueen muodostavat Sassenagen luolat, ja jonka tyttären, merenneidon, rakkaus teki naiseksi, nämä erikoisesti valtasivat lasten mielikuvituksen, koska he edellisenä vuonna itse olivat käyneet näillä loihtuisilla paikoilla Passerat'n automobiilissa, mikä heille riitti antaakseen tarulle todellisuustehoa.
— Sassenagessa, äiti, selitti Marie-Louise, me emme nähneet Melusinaa.
— Ei hän enää olekaan siellä!