— Albert!
— Toissa päivänä, eilen, vielä tänä aamuna. Se ajatus tulee minulle palaamaan. Elisabet tulee vapaaksi. Hän ansaitsee olla vapaa, olla onnellinen. Nyt en voi siihen mitään, enkä edes toivo hänen sitä olevan, niin olen itsekäs ja epäjohdonmukainen.
— Sinä olet hänestä mustasukkainen: sinä rakastat häntä vielä.
— Minä olen häntä rakastanut. Täällä painaa minua menneisyys; minä hengitän sitä kaikilla huokosillani.
Keskustelu taukosi. Philippe koetti saada sen uudestaan käyntiin:
— Milloinka lähdet, kysyi hän vauhtiin päästäkseen.
— Tänä iltana.
— Niin pian. Pariisiinko?
— En, Anna odottaa minua Lyon'issa.
— Niinkö! Entä milloin palaat?