— Saatte nähdä, että pian olen entiselläni. Terveyteni on vahva …
Joka tapauksessa olen kirjoittanut jälkisäädökseni.
— Se on järjetöntä. Miksi tällaisia synkkiä ajatuksia?
— Uskon lapset äitini huostaan. Ymmärrättehän: en tahdo että se olisi tuo nainen … Autattehan äitiä voittamaan esteet, eikö totta?
— Oo, rouva!
— Lupaatteko sen minulle. Albert on ystävänne. Hän noudattaa mieltänne.
Philippe nousi, voimatta enää hillitä mielenliikutustaan, samalla kun hänen sääliinsä sekaantui hänen toivoton rakkautensa.
— Ei, ei, rouva, niin ei saa tapahtua.
Käyttäen hyväkseen pääsiäisloman aiheuttamaa keskeytystä oikeudenkäynnissä Philippe seuraavana päivänä astui Pariisin junaan ilmoittamatta kenellekään matkastaan. Hänen poissaolonsa, joka tuskin saattoi herättää huomiota, kesti muutamia päiviä. Grenoblessa ei sitä kukaan epäillyt. Asianajaja ei koskaan ollut erikoisen avomielinen, ja hänen tulonsa ja menonsa pitivät kernaasti salaisuutensa hallussaan. Heti palattuaan hän meni Haxo-kadulle. Vähitellen Elisabet palasi tavanmukaiseen elämäänsä, mutta hitaasti se tapahtui. Lyhyeksi katkaisemansa käynnin lopussa Philippe teki seuraavan kysymyksen:
— Jos he eroaisivat, mitä te silloin tekisitte? Hän karttoi antamasta vastausta:
— En tiedä, hän sanoi.