Ja heitä kuunnellessaan äiti asetti kauneimman mustan pukunsa, varoen sitä kurttaamasta, arkun ylimpään osastoon, joka oli pullollaan.
Päästyään junaan — toisen luokan vaunuun — lapset eivät enää voineet hillitä iloaan.
— Pariisiin mennään! huusi paksu poika kuin olisi hän ratkaissut pulmallisen kysymyksen. Ja hänen pyöreästä suustaan nämä kaksi salaperäistä tavuuta sujahtivat kuin kultapallo.
Marie-Louise katseli tarkkaavasta äitiään ja ojensi kasvonsa häntä kohtaan. Heidän poskissaan oli yhtäläinen puhdas iho, ja heidän vaaleat hiuksensa sekaantuivat toisiinsa.
— Saammeko nähdä isää? kysyi lapsi.
— Kyllä.
— Entä pääsemmekö hänen luokseen?
— Ei, pienoiseni. Me viemme hänet mukanamme.
— Ah, sitä parempi. Ja pienokainen lisäsi:
— Jeanne ja Renée de Crozet eivät enää voi pilkata meitä koulussa.