Sovinto oli siis tapahtunut tosiseikka, ja Albert Derize oli voittanut juttunsa paraimmalla tavalla mitä voi ajatella. Täten saatuaan todistetuksi väitteensä, nuori Malaunay kopeasti osoitti tovereilleen, ettei heidän epäilyksensä ollut kyennyt horjuttamaan häntä. Näitä se vähän hävetti, ja Vitrolle teki heidän puolestaan seuraavan ehdotuksen:
— Mennään sunnuntaina Saint-Martiniin ja otetaan itse varma selko asiain tilasta. Jos onnistumme näkemään puolisot yhdessä, niin suoritamme heti paikalla, ensimäisessä Uriagen hotellissa, voiton. Onko se päätetty?
— Päätetty on, hyväksyivät toiset, tähän ratkaisuun tyytyväisinä.
Seuraavana sunnuntaina heidän ensimäinen yllätyksensä oli se, että he kohtasivat Albert Derizen raitiovaunussa. Vaikka hän oli vähän harmaantunut, he tunsivat hänet kaukaisesta ilmeestään, pään asennostaan, ja notkeista liikkeistään, joiden kautta hän vaikutti nuorelta. Junan pysähtyessä hän nopeasti astui vaunusta, karttoi Casinoa, ja poikkesi polulle, joka kiertää Saint-Ferriolin linnan ympäri. Hän ei ollut kiinnittänyt heihin mitään huomiota.
— Nyt minä olen varmasti voittanut, pöyhisteli Malaunay.
Loukkaantuneet kilpailijat vastoin ilmeisyyttä koettivat esiintyä epäuskoisina. Päätettiin helteestä huolimatta iltapäivällä kiivetä Saint-Martiniin, asettua jollekin niitylle ja tehdä huomioita. Kuinka voisi viettää sunnuntain maalla ilman jotain lemmentarkoitusta, ja jos oma sydän on tyhjä, niin voihan toisten lemmenpuuhia tarkastella. Odotus venyi kovin pitkäksi. Talonpoikia meni ryhmitellen ohi, kapakasta tullen ja hoiperrellen ja hävisi vähitellen näkyvistä.
— He ovat sulkeutuneet sisään, väitti pikku apulainen.
Mutta kello kuuden ajoissa iltapäivällä, auringon laskiessa, Albert ja Elisabet ilmestyivät tielle, Marie-Louisen käydessä edellä, kanervia sylissä, ja Philippen ratsastaessa salolla. Tämän perhekuvaelman edessä mikään epääminen ei enää ollut mahdollinen.
— Hyvä on, selitti Vitrolle.
Ja neljä apulaista vaelsi läpi kenttien Uriageen. Malaunay, joka oli hartaasti miettinyt ruokalistaa, tilasi puistohotellissa arvokkaan juhlapäivällisen, jonka hänen toverinsa kolmisin maksoivat. Mikä olikaan heidän hämmästyksensä, kun he kello kymmenen tienoissa palatessaan Grenobleen viimeisellä raitiovaunulla, jonkunverran kiihtyneinä liian runsaista juomista, huomasivat istuvansa kasvoista kasvoihin Albert Derizen kanssa?