— Niin, Elisabet, täytyy osoittaa ansaitsevansa teidät. Raskain sydämin, puutteellisesti vapautuneena toisesta lemmestä, jonka hetkellinen intoutuminen saattoi verholla peittää, mutta ei hävittää, Albert poistui yöhön, joka oli tumma ja tähtikirkas. Kynnykseltä Elisabet koetti tunkea läpi hämäryyden, kuunnella hänen askeltensa kaikua. Sekasortoisin mielin, ruumis rakkaudesta väristen, hän ajatteli:
— Miksi hän lähti?
V
HAAMU
Poikkeuksellinen sää oli pitkittänyt tavallista enemmän Uriagen kylpykautta. Oltiin syyskuun viime päivissä, ja vuoret kylpivät valossa. Kuinka olisi voitu jättää näin tyyni ja lempeä luonto?
Helteen elähyttämänä ja perhe-elämään viehättyneenä hra Molay-Norrois päätti ennen kylpijäin pian odotettavaa lähtöä lyödä suuren iskunsa. Hän käytti vanhaa vaikutustaan rva Passerat'han, jotta tämä pyytäisi Albertin ja Elisabetin viimeisille juhlallisille aamiaisille, jotka rva Passerat valmistautui tarjoamaan ennenkuin palattiin Grenobleen. Tämä olisi sovinnon julkinen, virallinen tunnustus, ja tämän valtioviisauden kautta hra Molay-Norrois olisi hyvin ansainnut kotiväkensä kiitollisuuden.
Kun tämä yhteiskutsu yllätti Albert Derizen ja hänen vaimonsa, suostuivat he ottamaan sen vastaan, vaikkakin heille oli vastenmielistä olla kaikkien katseiden maalitauluna. Heidän lastensa vuoksi oli hyvää ja hyödyllistä, että heidät nähtiin yhdessä, ja että maailman silmissä heidän eronsa oli loppunut. Mutta heidät otettiin vastaan kuin eivät he koskaan olisi olleet yleisen uteliaisuuden esineenä. Toinen seikkailu oli keskusteluissa anastanut heidän entisen sijansa. Ankaran vaitiololupauksen varassa kerrottiin, että kun hyötyänsä katsova rva de Vimelle ei ollut huomannut miehensä uudesta suhteesta itselleen olevan mitään etua, hän oli päättänyt tehdä tästä lopun uhkaamalla panna toimeen häväistysjutun rva Bonnard-Bassonin kirjeiden avulla, jotka hän oli anastanut.
— Miten mielitte! oli hra de Vimelle kyynillisesti vastannut. Tuo rouva ei minua enää huvita.
Liian kokeneena pelätäkseen vähintäkään vaaraa omasta puolestaan, ja senlisäksi henkivartiostonsa, herrojen Molay-Norrois ja Prémerauxm tukemana, joihin vielä vahvistukseksi liittyi hänen puolisonsa, uskoi hän kyllä voivansa estää tämän kirjavan seuran, jonka hän oli pöytänsä ympärille koonnut, toisiaan raatelemasta. Todellakaan ei mitään tapahtunut ja Derizein sovinto sai virallisen vahvistuksensa. Elisabetin äiti, joka pani paljon painoa yleiseen mielipiteeseen, oli tyytyväinen tähän tulokseen; se auttoi häntä kestämään toisia koettelemuksia, joita hänen puolisonsa keimaileva käytös hänelle tuotti. Albert puolestaan koetti olla mieliksi rouvalleen, joka hentokuteisessa puvussaan, arvokkuudessaan ja sulossaan paljon muistutti englantilaisia muotokuvia, jommoisten sopusointuisuudesta hän niin suuresti nautti, ja kaikkia pöytäkumppaneja viehätti hänen keskustelutaitonsa, joka oli erinomainen, kun hän vaan tahtoi nähdä vaivaa.
Philippe Lagier, joka jonkun aikaa oli oleskellut Uriagessa, vastasi ystävälleen, vieressään istuvan nti Rivièren suureksi mielihyväksi, joka kuunteli häntä, samalla kun hän usein levottomuudella katseli Albertin rouvaa. Kun aamiaisten jälkeen tarjottiin kahvia puutarhassa, lähestyi nuori tyttö rva Derizeä: