— Niin, niin se on, sanoi hän koruttomasti. Olen sitä ajatellut. Kunhan vaan Albert ei saa siitä mitään tietää, eikö totta? Hyvästi, hyvä herra. Te olette haavoittanut minua. Jatkan tietäni yksin.
Philippen oli täytynyt näin jättää hänet, huolimatta yrityksestään saattaa häntä, lievittääkseen antamansa iskun kipeyttä. Useampaan kertaa Philippe kääntyi nähdäkseen hänet nojautuneena kiviaitausta vastaan, kahden maljakon välillä, yhä pienempänä, ja minkä ylenanneton pikku olennon hänen viime katseensa tavoittikaan! Häveten esittämäänsä osaa, Philippe ei rohjennut näyttäytyä Annan ja Albertin seurassa, vaan esitti jonkun syyn, joka muka pakoitti hänet lähtemään. Mutta hänen tunnustuksensa oli saavuttanut päämääränsä. Se vain kiiruhti tapahtumaa, joka olisi sattunut aikaisemmin tai myöhemmin, ja kenties liika myöhään. Pääasiassa oli Elisabetin kiittäminen Philippeä puolisonsa vapaudesta, onnensa ylösnousemuksesta. Niin, Philippe oli häntä uskollisesti palvellut. Tämä ylevämielisyyskin, josta Elisabet ei mitään tiennyt, yhdisti heitä hänen tahtomattaan. Milloinkaan Philippe ei häntä unohtaisi. Hän tulisi olemaan hänen tuskallinen salaisuutensa, hänen madonnansa, eikä kukaan saisi siitä koskaan tietää. Mutta voisiko Albert kokonaan unohtaa Anna de Sézeryn. Eivätkö useimmat miehet povessaan kanna jotain salaista haavaa, joka pahoina päivinä taas aukenee?
Tämä vaitiolo ei voinut enää jatkua. Philippe katkaisi sen seuraavin hämärin sanoin:
— Olen saanut uutisia häneltä.
Elisabet ilmeisesti ajatteli Anna de Sézerytä, koska hän selvällä levottomuudella heti kysyi:
— Missä hän on?
— Indiassa, Poonessa. Se on jonkunmoinen epäkirkollinen turvakoti, Epiphany-School, jossa hoidetaan sairaita ja kasvatetaan hyljättyjä lapsia. Jokapäiväinen elämänkohtalo ei ollut hänelle tarkoitettu.
Miksi oli tuo nainen kirjoittanut juuri Philippelle? Elisabet aavisti, ettei tämä ollut aivan osaton Annan pakoon ja enempää ajattelematta hän kysyi, täynnä pelkoa jo siksi, että oli kuullut tuota naista mainittavan:
— Voitteko toistaa minulle tämän kirjeen sisällön? Philippe otti sen salkusta ja ojensi sen hänelle:
— Lukekaa se ja hävittäkää se. Vastasin siihen jo eilen. Hän ei tule enää koskaan kirjoittamaan.