— Etkö näe häntä? kysyi hän alituiseen Marie-Louiselta, jolla oli tarkat silmät.
Mutta oli palattava takaisin aamiaiselle ilman häntä. Levottomana tästä yhä venyvästä poissaolosta Elisabet lähti Grenobleen. Hän löysi miehensä boulevard des Adieux'lta, missä tämä yritti työskennellä ja hämmästyi hänen piirteittensä uupuneisuutta. Miksei hän enää palannut? Albert selitti hänelle, että tämä puolinainen ero oli tuskallisempi hänelle kuin täydellinen ero, ja että oli valittava: joko oli alettava uudestaan yhteinen elämä tai oli lopullisesti tunnustettava se mahdottomaksi.
— Tulkaa, sanoi Elisabet. Te ette enää lähde luotamme.
— Onko se teidän tahtonne?
— On.
Seuraavana päivänä hän saapui kirjoineen ja matkatavaroineen. Omituinen ajankohta vuoristo-oleskelulle, huomautti muulinajaja, joka kuletti tavaroita. Oltiin jo lokakuussa ja viimeiset kylpijät olivat lähteneet tiehensä. Saint-Martinin vanha rakennus oli niin tilava, että Elisabet saattoi miehelleen varustaa pienen huoneuston ylempään kerrokseen. Elisabet oli hänet kutsunut, he asuivat saman katon alla, mutta he eivät voineet rakkaudelleen antautua. Murtumaton voima pidätti heitä.
»Hän elää siellä kaukana, ajatteli Elisabet. Muistaneeko Albert häntä usein?»
Ja nähdessään vaimonsa niin hauraana, kalpein poskin, hellin, pelästynein silmin, Albert paremmin saattoi arvioida kaiken pahan, jonka oli hänelle tehnyt, ja kohteli häntä kuin liian hentoa morsiantaan, jota ei saa varomatta pidellä.
»Ensi suutelomme on tuleva hänen puoleltaan, toivoi Albert. Onko hän unohtanut? …»
Mutta itse hän ei ollut unohtanut eikä epäilemättä koskaan unohtaisi Anna de Sézerytä, vaikkakin tämän äkillinen lähtö ei jättänyt hänen muistoaan muuttumattomaksi. Hän oli ollut katkelma miehen elämässä, jommoinen voi antaa pysyvää hehkua tunteelle ja jommoisia miehet muistostaan hakevat, kun he tahtovat todisteita siitä, että ovat eläneet voimakasta elämää. Mutta Albert oli ottanut hänestä kaiken, mitä hänessä oli otettavaa. Annalla ei enää ollut mitään vaikutusta häneen. Jos Anna olisi palannut, ei hän ollenkaan olisi saanut entistä mahtiaan takaisin. Sensijaan Elisabetissa, hänen entisessä rakastetussaan, muinaisten pyyteitten ja muinaisten pettymysten lisäksi tuli uusi outo viehätys ja sulo. Elisabet oli samalla kertaa elävä kuva hänen nuoruudestaan ja uusi nainen, jonka löytö häntä hurmasi.