— Kuinka?
— Ette ole. Rakastaa silloin kun teitä rakastetaan, kun tieltänne poistetaan kaikki ponnistus, kaikki vaivannäkö, kun elämänne tasoitetaan leveäksi tieksi, jolla ette voi kompastua, mitä vaikeaa se silloin on? Miten voi ihminen todistaa rakkautensa? Rakastamalla silloin kun on hyljätty, unohdettu, kun teidät on jätetty yksiksenne, taistelemaan kaikkien vaikeuksien kanssa, tai vieläpä silloin, kun sydämenne yli kuljetaan, se on rakastamista.
— Se on itsensä tahraamista. Minulla on ylpeyteni, kunnioitukseni itseäni kohtaan. Kukin ymmärtää sen omalla tavallaan.
Ja lujasti vakuutettuna asiansa oikeudesta hän kysyi:
— Tämänkö tehtävän puolisoni on jättänyt teille suoritettavaksi?
Philippe vastasi melkein lyhyesti, kuin olisi hänelle tuottanut tiedotonta mielihyvää rouvan pahoinpiteleminen:
— Ei, hyvä rouva, Albert ei ole pyytänyt minua tekemään mitään sovitteluyrityksiä.
— Niinkö!
— Tehtäväni on toinen, lisäsi hän huomaamatta tätä huudahdusta, joka saattoi merkitä ylenkatsetta.
— Olette kauan odottanut.