Samalla, kuin korostaen näitä sanoja, rva Molay-Norrois astui saliin. Hänellä oli vielä hattunsa ja päivänvarjonsa. Kuultuaan hra Lagier'n vieraskäynnistä, hän heti riensi avuksi tyttärelleen, jota hän yhä kohteli kuin pikkutyttöä ja jonka asioita hän mielellään vallitsi. Peli oli silloin menetetty, mutta se oli vietävä perille, koska se oli alettukin. Aikoessaan esittää ystävänsä toivomukset Philippe paremmin käsitti, miten uskallettua, melkein sopimatonta oli käydä käsiksi suoraan asiaan. Hän kuitenkin päätti niin tehdä. Olihan hän loppujen lopuksi vain välittäjä. Edelleen olosuhteet tekivät tämän ratkaisun järjellisimmäksi. Hän selitti naisille, minkä vaikean kysymyksen avioero lapsiin nähden aiheutti.
— Albert ei tule niitä minulta ottamaan, sanoi päättävästi Elisabet.
— Tietenkään hän ei tule niitä teiltä ottamaan. Mutta hän tulee vaatimaan ne luokseen muutamiksi kuukausiksi joka vuosi.
— Muutamiksi kuukausiksi?
— Niin, ja mikä surullinen kohtalo lapsille, kun heistä kiistellään, kun heitä vedetään kahteen suuntaan.
— Ei, ei, en tahdo jakaa heitä hänen kanssaan. Hän on unohtanut meidät.
Jättäköön hän meidät tästä lähtien rauhaan.
Rva Derize ei tarvinnut äitinsä avustusta osatakseen puolustaa oikeuksiaan. Philippe Lagier luuli hetken sopivaksi ilmaistakseen ystävänsä toivomuksen:
— Niin suurta surua kuin se hänelle tuottaakin on hän valmis luopumaan isän-oikeuksistaan, alistumaan kaikkiin teidän vaatimuksiinne, mutta yhdellä ehdolla.
— Millä? kysyivät naiset.
— Te tiedätte, että avio- tai pesäero oikeudessa voidaan saada, ja usein saadaan ilman että todellisia vaikuttimia mainitaan, vain siten, että esitetään jutun laadun mukainen loukkaava kirje tai syyksi mainitaan poistuminen kodista. Asianosaisten tarvitsee vain tehdä keskinäinen sopimus, jos tahtovat välttää häväistysjuttua, jos eivät halua antaa aineksia ilkeämielisille juoruille.