— Te saatte nähdä heitä.
— Usein. Menen joskus Kaupunginpuistoon tavatakseni heitä. Mutta he eivät aina ole siellä.
— Te, te saatte heitä nähdä.
Tämä sanottiin pohjattomalla alakuloisuudella, mutta ikäänkuin väistämättömän tosiseikan ilmauksena. Äiti nousi tuolistaan, tuli poikansa luo, ja pani molemmat kädet hänen hartioilleen:
— Albert, oma Albertini, ethän heitä hylkää?
— Emme voi ryöstää heitä itsellemme, mutisi hän matalalla äänellä ja jäykistyen. Se olisi vielä pahempaa.
Mutta hän lisäsi vastoin tahtoaan:
— Ettekö luule, että se on minulle kyllin vaikeata? Äiti aavisti hänen mielenliikutuksensa ja kumartui vielä enemmän hänen puoleensa. Silloin poika otti hänet käsivarsiinsa:
— Äiti … Voi erehtyä rakkaudessaan, rakastaa useampia kertoja. Mutta äiti on vain yksi. En saa kiistellä heitä omaltaan.
— Marie-Louise, Philippe … luetteli vilpittömästi rva Derize, vedoten näiden kahden nimen voimaan.