— Olen äsken nähnyt heidät, sanoi asianajaja ottaessaan haltuunsa vihot. He voivat hyvin.
Jyrkällä eleellä Albert pysähdytti ystävänsä, ikäänkuin vakuuttaakseen, että tämä aihe kuului yksin hänelle:
— Tiedän.
Philippe Lagier, joka siis tuli ajamaan hänen asiaansa, aavisti kaiken välittelyn turhaksi. Ystävänsä synkällä otsalla, hänen silmäinsä kovassa katseessa, koko kiusatussa ja sisäänpäinkääntyneessä kasvojenilmeessä hän uteliaana näki sen intohimon tekemät merkit, josta Albert vaikeni. Ja tähän kieltäytymiseen siitä puhumasta sisältyi harvinainen kyky keskittyä yhteen ainoaan aiheeseen. Kaikki tunnustus on vähentämistä: se hajoittaa kipinän sitä pyhää tulta, jossa sielu tahtoo palaa. Näkymättömänä Anna de Sézery oli läsnä tässä huoneessa ja vallitsi heitä.
— Onko kaikki lopussa? Etkö tule sopimaan Elisabetin kanssa?
— En koskaan.
Elisabet oli lausunut saman ratkaisevan sanan. Se ei enää kaivannut muuta kuin oikeuden vahvistusta.
— Ja minä tulen pyytämään avioeroa, lausui Albert. Ja koska tahdotaan tahria hänen maineensa, menen naimisiin …
Hän pysähtyi äkkiä, nimeä lausumatta. Kirjoissaan hän usein oli osoittanut perhesiteen merkityksen ja purkamattoman avioliiton hyödyn, kuten hänen oppi-isänsä Auguste Comte. Millä arvovallalla saattaisi hän senjälkeen puolustaa tällaisia historiallisia johtopäätöksiä? Hän jatkoi:
— Ja nyt kysymykseen aineellisista järjestelyistä. Tietysti vaimoni taas ryhtyy hoitamaan omaisuuttaan. Olen jo pyytänyt notaariotamme palauttamaan sen hänelle. Ja minä aion antaa lapsilleni, siihen saakka kunnes oikeus jättää heidät minun haltuuni, ainakin joksikin osaksi vuotta, tuhannen frangin määrärahan kuukautta kohti.